Siinä on
kuitenkin ominaisuuksia, jotka parantavat
käytettävyyttä tavallisessa kodissa.
PANASONIC on tarkoittanut lcd-mallistonsa enemmän päivittäiseen käyttöön kuin ihanteellisiin olosuhteisiin suunnatut ja kuvanlaatu edellä suunnitellut
plasmatelevisionsa. Ledien alhainen virrankulutuskaan ei ole täysin merkityksetöntä, jos televisiota katsotaan useita tunteja päivässä.
Leditelevisioilla ei enää ole merkittävää etulyöntiasemaa, kun ruutuja tarkastellaan ainoastaan ulkonäkövinkkelistä. Plasmatelevisiot ovat nopealla vilkauk70
sella aivan yhtä siroja, vaikka painavatkin moninkertaisesti. Television takaosa on viimeistelty hienosti valkoiseksi, mikä keventää entisestään kolmisenttisen ruudun olemusta.
Komeutta voi käskeä toiminnallisesti onnistuneella,
punaisella taustavalolla varustellulla kaukosäätimellä.
Uudempaa komennuskulmaa edustavat ohjauslevyllä
ja puheentunnistuksella varustettu kapula sekä älypuhelinsovellus.
Tuplavirittimien käyttömahdollisuudet ovat hurjat.
Digibokseista tuttuun tapaan toista ohjelmaa voidaan. testi
Panasonic TX-L55WT60Y -televisio
Teksti ja mittaukset: Mauri Eronen Kuvat: Valmistaja
Näyttävä
kaikista kulmista
Panasonicin huippu-lcd ei kilpaile kuvanlaadultaan
valmistajan plasmamallien kanssa. Panasonicin TX-L55WT60 on kuitenkin huikean hyvännäköinen lcd-televisio.
Leijumisefektin luova läpinäkyvä jalusta on näyttävä
metallisine kehyksineen, mutta samalla se tekee johtosopan piilottamisesta entistä vaikeampaa
Taustavalon
maksimiasetuksella välkkyminen katoaa, mutta mukautuva taustavalo päällä modulointi on aina käytössä. Videokuvaan
mukautuvalla taustavalolla silmää on mahdollista huijata, mutta design-lähtökohdista suunniteltu televisio
ja sen reunaledit eivät millään yllä yhtä vaikuttavaan
tulokseen kuin paneelin takana sijaitseva monialueinen ledipatteristo.
WT60:n kontrastisuhde ei tavallisella ansiruudukolla (4x4) ole yhtään parempi, vaikka mukautuva valo
kytkettäisiinkin päälle. Sekä ansi- että on/off-kontrasti on melko vaatimaton noin 700:1. Lisäksi hajavalon heijastuksenesto
on luokkansa parasta. Kun huoneessa on jonkin verran hajavaloa, ei vaatimaton mustan taso ole ongelma.
Ilman mukautuvaa taustavaloa, kun taustavalon
kirkkaus on tarpeeksi suuri, näkyy tasaisilla tummilla
pinnoilla ledien valon ohjaamiseen tarkoitettu diffuusoriristikko, joka ilmenee shakkiruutuna kuvassa.
Tummalla kuvalla taustavalon epätasaisuus näkyy selvästi kirkkaina alueina, mutta tilanne paranee selvästi
mukautuva taustavalo kytkettynä.
Taustavalon kirkkautta säädetään Panasonicissa
moduloimalla (pwm), joten erityisesti hämärään tilaan
sopivaksi säädetyn television välkkymisen voi selvästi
huomata. Suo-
raan edestä mitattu kontrasti ei juuri heikkene jyrkässäkään kulmassa, mutta mitä tärkeintä, myös värit pysyvät ennallaan. Puhelimia ja tabeja
varten tarvitsee asentaa Viera Remote App 2 -sovellus.
Viera-sovellus mahdollistaa myös Swipe & Share
-toiminnon. Modulaatiovälkyntä näkyy helpoimmin, kun
tummalla taustalla on kirkkaita palkkeja. Myös lähes täysin musta ruutu säilyttää neutraalit sävyt kilpailijoita paremmin.
Suuressa porukassa ja käytännön tilanteissa, kun
televisiota ei aina voi katsoa juuri kohtisuoraan, tällä
on suuri merkitys. Myös
kahden kanavan samanaikainen tallennus onnistuu.
Tallennus edellyttää kuitenkin ulkoisen usb-kiintolevyn käyttöä.
Lisäksi ruudulla voi näyttää samanaikaisesti kahta
kanavaa. testi
tallentaa samaan aikaan, kun toista katsellaan. Panasonic on onnistunut lcd-paneelin edessä olevia suotimia parantamalla pitämään toiston hämmästyttävän luonnollisena kulmasta riippumatta. Täysin mustalla
ruudulla taustavalo sammuu kokonaan.
Elokuvamateriaalilla ero on tummien sävyjen luonnollisuuden kannalta selvempi mukautuvan valon hyväksi, mutta muutos perustilasta on pienempi kuin
muissa vastaavalla tekniikalla varustetuissa ja etenkin
tämänhintaisissa televisioissa.
Mutta se mikä kontrastissa menetetään, saadaan
takaisin IPS-paneelin laajana katselukulmana. Kalibroidussa perustilassa viive on 56 millisekuntia, mutta game-tilan kytkeminen pudottaa
71. 100 kandelan valoteho saavutetaan Panasonicissa
taustavalon asetuksella 20/100, jolloin välkyntä on
selvää.
Kuvan esittämiseen kuluva viive on Panasonicissa
tyypillinen. Erikoisin ominaisuus on kuitenkin se, että
televio osaa lähettää ohjelmavirtaa myös mobiililaitteelle tai toiselle Viera-televisiolle. Älypuhelimessa olevan sisällön videoista
webbisivuihin saa viskattua television ruudulle.
Kuvanlaatu
IPS-paneelille ominaista keskinkertaista kontrastisuhdetta on vaikea vippaskonstein parantaa
Värien koordinaatit,
sävy ja saturaatio, ovat melko tarkat ilman
kalibrointia. (tupla)
?/?/?
?
kuvatulot
HDMI
HDMI ARC
DVI
SCART
Komponentti
S-video
Komposiitti
USB
3
?
1
1
1
3
kuvasäädöt
Pää- ja välivärien luminanssi on sinistä lukuun
ottamatta varsin tarkkaa. Pienellä puhelimen näytöllä tarkkojen valintojen tekeminen on välillä tuskallista, joten numeerisen arvon suora syöttäminen olisi paikallaan.
info
TX-L55WT60Y
ominaisuudet
Hinta
Paneeli
Tarkkuus
Taustavalo
3D
Mitat (lxkxs)
ilman jalustaa
Paino
Takuu
Lisätietoja
2 800 ?
LCD, IPS
1920x1080
LED, reuna
. Kunnollinen
kolmiulotteinen värinhallinta korjaa tilanteen.
Väriavaruus CIE-kartastossa. Liikeinterpoloinnin
kanssa viive on 106 ms.
Blu-ray-elokuvan liike toistuu nykimättä 24 kuvan
sekuntinopeudella, eikä liikeinterpolointia tarvitse
kytkeä päälle elokuvamaisuutta pilaamaan. Dvd-kuvan
skaalaus full hd -tarkkuuteen on hyvälaatuista, joskin
aavistuksen pehmeää.
mittaustulokset
LÄHIVERKKOON kytketyn W60:n voi kalibroida lähes viiveettömästi toimivalla älypuhelinsovelluksella. Sen kautta tehdyt säädöt päivittyvät televisioon ilman näkyviä tilaikkunoita, joten testikuvien mittaaminen on luotettavampaa hajavalosta häiriintyvillä instrumenteilla (Konica-Minolta). Säädön voi tehdä erittäin
tarkasti monipistekalibroinnilla.
?/?/. Kuvaltaan se sopii parhaiten
olohuoneeseen, jossa elokuvia ei katsella pimeässä.
Epätasainen taustavalo ja vaatimaton kontrasti eivät
ihastuta vaativinta videofiiliä, vaikka kalibrointimahdollisuudet ovatkin kattavat. Puhdas valkoinen ei ole yhtä
neutraali kuin keskiharmaat.
Gamma on 2,2-esiasetuksella hieman epätarkka.
Käytännössä Panasonicin kanssa gamma
kannattaa kalibroida 2,2:een, eikä pimeään tilaan
suositeltuun 2,4:ään. Kalibroidun television
asetukset voi tallentaa puhelimessa tiedostoksi ja jakaa
kavereille. Sen kuva pysyy neutraalina jyrkistäkin katselukulmista, ja heijastuksenesto on huippuluokkaa. Muita perheenjäseniä raivostuttava kuvan
säätäminenkin onnistuu vaivihkaa. Vihreän alisaturaatiota lukuun
ottamatta television saa säädettyä hyvin lähelle rec
709 -referenssiä.
Yhteenveto
KOLMEN tonnin hintaan Panasonic TX-L55WT60
tarjoaa hienoa designia. (tupla)
?/. (passiivi)
122,7 x 81,4 x 35,8 cm
122,7 x 71,7 x 3,2 cm
16/20 kg
24 kk
www.panasonic.fi
virittimet
Harmaasävyjen tasapaino Warm2-esiasetuksella.
Harmaat ovat neutraalit suoraan paketista.
Pienellä hienosäädöllä kirkkaimpien valkoisten
punertavuuden voi korjata.
Kokonaisvärivirhe rec 709 -referenssiin nähden.
Sinisen suuri luminanssivirhe pudottaa muuten
hyvää lopputulosta. Kaksoisvirittimien ja äly- sekä tallennusominaisuuksiin tutustuminen vie helposti monta iltaa, ja
sovellusnäkymät voi räätälöidä jokaiselle perheenjäsenelle itsenäisesti.
72
DVB-T/C/S
DVB-T2/S2
MPEG-4, DVBT/C/S
CI+-korttipaikka
? Muuttumaton kuva
jyrkistäkin katselukulmista
? Hyvät
säätömahdollisuudet
? Etäkäyttö ja kalibrointi
puhelimella ja tabletilla
? Moitteeton viimeistely
? Tallennusominaisuudet
? Led-taustavalon
välkkyminen (modulointi)
? Epätasainen taustavalo
? Vaatimaton kontrasti
Harmaasävyjen kalibrointi
Värinhallinta (CMS)
Gammasäätö
bias+gain/monipiste
3d
esivalinnat/monipiste
muuta
Ethernet
Wlan
Bluetooth
Netflix
Liikeinterpolointi
3D-lasit (kpl)
Kuulokeliitäntä
Muuta
?
?
?
?
?
4
sd-kortti, web-kamera
mittaustulokset
Professional 1
Warm 2
Auto
2,2
710:1
750:1
370 cdm2
Käytetty kuvatila
Värilämpötilan esiasetus
Väriavaruuden esiasetus
Gamman esiasetus
On/off-kontrasti
ANSI-kontrasti
Maksimikirkkaus
Harmaasävyjen
DeltaE 20-100 % (keskiarvo)
Värien DeltaE (keskiarvo)
Värisaturaation
DeltaE 25/50/75 % (keskiarvo)
Värien luminanssivirhe
(keskiarvo)
Värien tarkka kalibrointi
mahdollista
Kuvan käsittelyviive
(1080p60) *1
Toimiva 1080p24-toisto
Taustavalon välkkyminen,
pwm (100 cdm2) *2
3,0
3,3
1,6
10,1 %
?
56/34 ms
?
200 Hz
*1 Kuvan esittämiseen kuluva viive normaali- ja game-tilassa,
pienempi arvo parempi
*2 Taustavalon välkkymistaajuus, kun televisio on kalibroitu hämärähköön
huoneeseen sopivaksi.. testi
Panasonic TX-L55WT60Y -televisio
sen hyväksyttävään 34 ms:iin. Valmistajan lcd-mallistossa on hinta/laatusuhteeltaan parempiakin vaihtoehtoja.
Kodin ykköstelevisiona Panasonic suoriutuu kuitenkin hienosti